Rouva luki kirjaa ja minä mietiskelin. Rouva sanoi yhtäkkiä: sää. - Se on kurjaa kun koskaan ei tiedä onko huomenna aurinkoista vai synkkää ja pilvistä, ei voi oikein suunnitella. Minä havahduin vastaamaan syytöksiin: - Kyllähän sinä tiedät, että juoksen kaupassa ja osallistun kokkauksiinkin, en minä niin ennalta-arvaamaton ole. Olen saanut kantaa roskiakin ulos. Rouva korjasi: - Sanoin sää enkä sä.
Tämmönen pienimuotoinen keskustelu käytiin. Olemme ennenkin huomanneet, että ihmiset, jotka ovat kuvitelleet tuntevansa toisensa kymmeniä vuosia, puhuvat toistensa ohi, yli ja ali ja joskus vierestä. Toisen ymmärtäminen on taitolaji.
Olen myös kokenut, että elämässä on hetkiä, jotka painuvat mieleen. Ne voivat olla toisen ihmisen mielenliikahduksia tai erikoisia tapahtumia. Minäpä kerron pari mieleeni jäänyttä erikoista tapahtumaa, Sierra Leonesta ja SDP:n puoluetoimistosta.
Sierra Leonen pääkaupunki Freetown on rakennettu rinteeseen. Sateella vesi valuu katuja pitkin mereen. Graham Green kutsuu Freetownia "valkoisen miehen haudaksi", koska siellä kaikki mätänee ja peltikatot ruostuu. Sadeaikana taivaalla on iso saavi, joka käännetään kerralla tyhjäksi, saavi on iso ja vettä tulee paljon.
Oli sunnuntai ja nautin iltapäiväkävelystä, kunnes joku meni taas kääntämään ja tyhjentämään taivaallisen saavin. Vettä tuli niin koskena, että kävelijät katosivat räystäitten alle suojaan. Kymmenen minuuttia eikä kadulla virrannut kuin vettä mereen, koskena. Siinä me räystään alla pitelimme sadetta ja sitten, ihan kuin oikeassa näytelmässä, risteykseen tupsahtaa rättikattoinen pieni ranskalainen auto, taksikin vielä. Keskellä risteystä autosta irtoaa eturengas, jota vesi sitten kierittää merta kohti.
Autosta nousi kookas kuljettaja, paiskasi oven kiinni ja lähti juoksemaan irronneen pyörän perään. Eikä siinä sitten puoleen tuntiin mitään muuta tapahtunutkaan.
Lupasin jo pari päivää sitten, että kerron, miksi jätin työni TST:ssä. No. Siinä kävi niin, että olin juuri saanut Sosialistisen Aikakauslehden painosta, vaalien alla. Ystäväni, joka oli Helsingin Sanomien uutispäällikkö, oli kirjoittanut hauskan pakinan. Minä pistin sen lehteen. Pakinan ajatus oli kysyä, onko UKK:ta oikeasti olemassakaan. Sehän on samanlainen taruhenkilö kuin joulupukki.
TST:n päätoimittajalta Eino Kalkkiselta taisi karata moposta etupyörä: hän liikehti puoluetoimiston käytävillä eessuntaas ja ilmoitti kaikille: "Tämä on puolueen linjan vastaista." En minä tätä kauaa viittinyt kuunnella. Koputin Kalevi Sorsan huoneen oveen, kävelin sisään ja ilmoitin: -Minä lähden nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti