No. Tänään sain rouvalta hyvät ohjeet käydä Vallilan terveysasemalla paperireseptieni kanssa ja vaihtaa ne sähköiseen. En ymmärrä miksi julkista terveydenhoitoa moititaan - meillä se toimii hyvin, hyvä henkilökunta ja mukavia asiakkaita. No. Potkulautailin sinne ja takaisin. Mennessä ja tullessa mietin, miksi minä näitä blogeja kirjoitan. Televisiota katsellessa ei synny ajatukselle edes poikasta. Potkulautaillessa näen nyt ja muistan ennen.
Vuonna 1965 hain stipendiä AFS:ltä viettääkseni vuoden koululaisena Yhdysvalloissa. Tietenkään en saanut sitä: olin ollut välillä pari vuotta pois koulusta eikä minun koulumenestyksenikään huikeeta ollut. Otin pankista lainan ja lähdin Amerikan maalle. Matkustin Englannista Queen Maryllä hyttikaverinani Lawrence Fahey, kartantekijä, joka oli tehnyt New Yorkin Greenwich Villagen kartan ja kiertänyt kartta-asioissa ympäri Europpaa ja väitti keksineensä tavan, jolla maapallon kartta voidaa piirtää yhdelle tasolla ilman, että mittasuhteet vääristyy. Kuulemma mahdotonta.
Minulla oli sen verran lehtimiestaustaa, että matkustin Amerikkaan lehtimiesviisumilla. Asustelin Washingtonissakin jonkin aikaa, katutason alapuolella pienessä huoneessa. Sitten soi puhelin. Lähetystömme lehdistösihteeri Johansson soitti ja sanoi, että minut on kutsuttu Valkoiseen Taloon. Wau. Lady Bird Johnson järjesteli kokkareita Washingtonin ulkomaisille kirjeenvaihtajille. En minä niihin kokkareisiin kuitenkaan mennyt: rahat oli loppu ja lähetystömme henkilökuntaa oli lähdössä Miamiin joululomalle ja tarjosivat minulle ilmaisen kyydin lämpimään. Kuinkahan moni muu voi sanoa, että ei mennyt vaikka kutsuttiin.
Aikanani palasin Amerikoista Suomeen, New Yorkista Finnlinesin m/s Finneaglella, työhöyryllä. Tein konehuoneessa hommia, mutta kirjoitin siitäkin kokemuksestani jutun, Suomen Sosialidemokraattiin.
Suomessa palasin, jonkin verran muita vanhempana oppilaana, lukion viimeiselle luokalle. En muista oliko se kasilla vai seiskalla, mutta sotkeuduin teinipolitiikkaankin. Antti Seppälän kanssa taisimme olla se perhosen siiven räpäytys, joka tuhosi Suomen Teiniliiton. Vaikutimme Tampereen teinyhdistyksessä, 5000 jäsentä. Teiniliitto oli menossa Neuvostoliiton junailemille reuhanfestivaaleille: meillehän tämä ei sopinut.
Saimme aikaan uhkavaatimuksen, muodissa nykyään isommissakin ympyröissä, jonka mukaan Tampereen teiniyhdistys eroaa teiniliitosta, jos sen johtoon ei vaihdeta opiskelijoiden tilalle teinejä. Niinhän siinä kävi: teinipomoiksi tuli Erkki Liikasia eikä ne osannut hommaansa hoitaa. Loppu, mikä loppu ja hyvä niin. Kauko Karekin on kirjoittanut asiasta.
Washingtonissa kävin 20 vuotta myöhemmin Information Industries Associationion kokouksessa. Kuuntelin sen ajan informaatiogurun, megatähden, superjulkkiksen MIT:n medialaboratorion johtajan Nicholas Negroponten alustuksen. Hänen mukaansa "joskus tulevaisuudessa pitää tehdä niin, että..." Se mitä hän ennusti oli sitä mitä minun yritykseni oli tehnyt jo 10 vuotta. Enkä palannut kotiin työhöyryllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti